Miltä maistui Italia?

Parin viikon reissu Italiaan on nyt tosiaan takana ja jaksan vihdoin laittaa tännekin puolelle matkan kuvasaldoa. Kuvamateriaalia kertyi sen verran paljon, että postaan niitä vähän aihepiireittäin tänne, niin ei mene ihan niin sekavaksi. Ensimmäisenä voitaisiinkin sitten kurkata ruokamaailman puoleen, joka oli Italiassa ihan överi - herkkuja, valkoisia jauhoja ja juustoa ei säästelty. Joka välissä olisi ollut gelato-jäätelön paikka. Pitsaa, pastaa, spagettia, parmesania, punkkua. Kyl te tiedätte. Katsotaanpa millä meijän mahat täyttyivät.
Aluksi vähän vedestä. Italiassa vesi oli juomakelpoista hanoistakin, mutta maistui varsinkin Rooman puolella aika kalkkipitoiselle eli suomalaiseen hanaveteen tottuneelle aluksi vähän hassulle. Ympäri kaupunkia löytyi kuitenkin vesipisteitä, joiden vesi oli paljon raikkaampaa ja niissä sai kätevästi täytettyä juomapullot. Välillä tuli putsattua myös kenkiä ja muuta matkan varrella likaantunutta noissa lähteissä.

Paikalliset tuntuivat juomapullojen sijaan juovan suoraan hanoista. Paula opetteli reissun mittaan samaisen tyylin. Käsi alle ja vesi lentää kätevästi suuhun.

Eräänä laiskana iltana käytiin hotellin kanssa samalla kadulla sijaitsevassa intialaisessa syömässä. Italiassa ruoka-aikoihin piti kiinnittää vähän enemmän huomiota, sillä siellä on sellainen tapa, että lounasta saa noin kello 12-15, jonka jälkeen suurin osa ravintoloista sulkee ovensa ja avaa seuraavan kerran vasta illallisen aikaan eli noin kello 19 jälkeen. Käytiin reissun aikana syömässä yksi lämmin ateria päivässä ja muu aika elettiin toreilta ja pienistä kaupoista ostetuilla vihanneksilla.

Intialaisen sapuskat olivat perushyviä. Kaupan päälle saatu jälkiruoka oli hieman hämmentävä. Pieniä, lakritsille maistuvia kiteitä suuhun lusikoitavaksi.

Aamupalaan oli totuttelemista. Siinä missä Suomessa jaksaa aamuisin natustaa hedelmän ja jogurtin, niin tuolla se perinteinen oli un cafe eli älyttömän tuju ja pieni espresso. Se kiskaistaan naamaan yleensä kahvilan tiskillä ja sen jälkeen jatketaan matkaa. Vaihtoehtoisesti lisäksi voi ottaa erilaisilla täytteillä (nutella, vaniljakreemi, sitruunatomusokeri-seos) fiksatun croissantin. Meidän hotellin aamupala sisälsi juuri nuo kaksi - kahvin/teen ja croissantin. Vaihtoehtona oli myös hillomunkkeja. Ensimmäisenä ja viimeisenä aamuna tuli herkuteltua, mutta muu viikko syötiin omia eväitä hotellihuoneessa. Kahvissa olisi ollut myös vaihtoehtoina cappucino, latte tai caffe correto eli blendi espressoa ja likööriä. Niitä ne bussikuskitkin siellä siemailevat ennen työvuoroaan.

Ruoan suhteenkin menin reissussa periaatteella, että kaikkea on kokeiltava ainakin kerran. Niinpä piti testata paikallista spagettia, vaikka yleisesti pastat ja spagetit jääkin syömättä. Muistui hyvin mieleen, että miksi. Vatikaanissa vierailun jälkeen käytiin läheisessä ravintolassa syömässä Paulan kanssa kunnon spagettimätöt. Omalle lautaselle eksyi yksinkertainen spagetti pestokastikkeella. Olo oli kuin tiiliskivillä täytetty kun poistuttiin takaisin kohti Rooman keskustaa. Hyvää, mutta kolme kertaa pienempi annos olisi ollut riittävä.

Niinkuin aiemmin selvisi, niin hoidettiin aamupalat ja iltapalat hotellihuoneessa. Perustettiin pöydälle kunnon keittiö, josta löytyi koko reissun ajan tuoreita hedelmiä, mysliä ja ruisleipää. Vaihtelevasti myös erilaisia oluita ja punkkuja. Taiteilinpa meille vanhasta myslipaketista oivat lautasetkin.

Ruokapaikkoja valkatessa yritettiin karttaa keskustan ja etenkin suurien turistikohteiden vieressä sijaitsevia ravintoloita, sillä niissä hinnat olivat välillä jopa tuplasti korkeammalla ja huijatuksi tulemisen riski suurempi kuin muutaman kulman takana sijaitsevissa paikoissa. Ruoanlaatu tuskin erosi kauempana sijaitsevista (jollei ollut jopa huonompaa) ja sekin kertoo jotain, että paikallisetkaan eivät niihin eksy.
Leipä on olennainen osa ateriaa ja siihen pätee tietyt säännöt. Tilauksen tehtyä pöytään tuodaan usein korillinen valkoista leipää - jos tilaat pastaa tai muuta ruokaa, johon sisältyy jonkinlaista kastiketta tai sörsseliä, niin jätä leipä odottamaan ruokailun loppumista. Sillä nimittäin pyyhitään lautanen puhtaaksi kastikkeesta. Jos taas tilaat keittoa tai salaattia, niin silloin leipä mutustellaan yhdessä sen kanssa. Kovia leipätikkuja oli myöskin kivaa narskutella ruokaa odotellessa. Joissain paikoissa leivät kuuluvat ruoan hintaan, mutta kannattaa aina varmistaa, sillä useimmiten niistä joutuu maksamaan muutamia euroja, vaikka ei olisi itse tilannutkaan niitä.

Monet paikat näyttivät ulkoisesti kalliimmille kuin olivat. Suomeen verrattuna ravintolassa syöminen verottaa kukkaroa paljon vähemmän, jollei vaadi viiden tähden ravintoloita gourmet-aterioineen. Meillä periaatteena oli kokeilla perinteisten italialaisten sapuskojen lisäksi mahdollisimman paljon erilaista. Käytiinkin parin viikon aikana niin intialaisessa, kiinalaisessa, etiopialaisessa kuin kreikkalaisessakin. Kallein syömäni ruoka taisi olla 10 euron pintaan ja se oli Chiantin viinikylässä joku överihieno ravintola. Muuten ruoan sai helposti alle kympillä.

Niistä ruoista ravintoloiden ulkopuolella. Välipalaksi vedettiin tosiaan hedelmiä laidasta laitaan, sillä etenkin erilaisilla markkinoilla myydyt hedelmät oli todella halpoja (omenat ja mandariinit 0,80e/kg)  ja ihan älyttömän makeita. Itselle huippu hetkiä oli puistoissa harhaillessa, kun vastaan tuli mandariini-, sitruuna- ja appelsiinipuita. Aika usein niistä oli alimmat hedelmät menneet jo parempiin suihin, mutta pääsin miekin jopa kerran syömään hedelmiä suoraan puusta.

Koko reissun parhain ruoka löytyi ravintola Kilimanjarosta, joka oli etiopialainen ravintola. Aiemmat kokemukset afrikkalaisesta ruoasta rajoittui kaverin isän kokkailuihin, mutta niistä oli niin hyvät muistot, että odotin innolla kyseistä ruokaa. Paikka oli hauskasti sisustettu ja lattiatasossakin olisi voinut syödä. Kaikkein parasta oli, että tilatut ruoat syötiin käsin. Ruokana oli suolaisen letuntapainen lätyskö, jonka päällä oli erilaisia linsseistä, vihanneksista ja mausteista kyhättyjä soosseja. Erillisellä lautasella oli lisää noita lättymäisiä lettuja, joista sitten piti repiä irti paloja, joilla kaapia soosseja suuhun. Nam nam nam! Ihan loistava paikka eikä ollut meidän lisäksi kuin afrikkalaisia työntekijöitä ja joku afrikkalainen naikkonen syömässä.

Välillä ruoanvalitseminen tuotti päänvaivaa, varsinkin matkan loppupuolella kun oltiin Firenzessä, jossa ruokalistat saattoivat olla pääasiassa italiaksi ja paikalliset eivät joko osanneet tai tahtoneet kommunikoida englanniksi. Aikamoista arpapeliä muutamaan otteeseen, että tuleeko keitto sisältämään lihaa vai ei. Onneksi ei tullut ikäviä yllätyksiä.

Tosi monesta paikasta jäi hyvät muistot erilaisten sisustusten takia. Kyseisessä ravintolassa meillä kävi reissun huonoin tuuri tai tuntui koko illallisreissu olleen yhtä kaaosta. Oli ensimmäinen ilta Firenzessä ja kaikki väsyneellä tuulella. Oltiin matkustettu aamulla aikaiseen Firenzeen ja koko päivän oli satanut vettä. Eksyttiin hotellin viereiseen ravintolaan, koska se näytti satumaisen suloiselle. Penkit oli täytetty muhkeilla tyynyillä, joihin teki mieli valua nukkumaan. Ruokalistatkin oli mukavat ja työntekijät heittivät läppää heti sisälle saavuttuamme. No, onni kääntyi vähitellen..

Oma ruoka oli munakoisopaistos, joka oli hyvää ja täyttävää.

Paula oli aiemmin valitellut jännityksen puutetta ja kaipasi vastoinkäymisiä iltaansa. Tärähtänyt kuva ehkä senkin takia, että allekirjoittanut oli lievästi huonovointinen kuvaa napsaistessa. Paula päätti nimittäin tilata firenzeläistä perinnettä kunnioittaen lehmän mahalaukkua. Firenzessä on tapana nimittäin hyödyntää tapetusta eläimestä kaikki syötäväksi kelpaava - sisäelimet ja muut. Näinpä ne syö myös lötköjä ja kumimaisen limaisia lehmänmahalaukun paloja. Myöhemmin nähtiin kokonainen mahalaukku kauppahallin tiskissä ja ei ollut kovin kaunista katseltavaa.

Ensimmäisenä iltana Roomassa oli aidon ja oikein Italia-pitsan aika. Otin perinteisen Margarita-pitsan eli tomaattikastiketta ja juustoa. Olihan se hyvää, mutta jätti vielä aika kylmäksi. Pohja oli ihanan rapea ja ohut, mutta ei sen kummempi kuin suomalainenkaan pitsa.

Ah, gelato! Jos jotain jäi Italiasta ikävä, niin jäätelöä. Joka nurkasta löytyvistä gelaterioista löytyi ihan suunnattomia määriä eri makuisia ja näköisiä jätskejä. Kokeilin ainakin mangoa, mansikkaa, pistaasipähkinää, frozen yoghurttia ja marjasekoitusta. Vegaanisiakin versioita oli tarjolla ja samaten erilaisia sorbetteja. Oma reissu oli kuitenkin aika suuri irtiotto vegaaniruoasta, joten maistelin vähän kaikkea.

Kiinalaisessa lounastaessa törmättiin myös eläviin kilpikonniin, jotka temmelsivät kultakala-altaan kivityksillä. Kiinalaisessa oli hyvää yrttiteetä ja vähän pettymykseksi osoittautunut kasviskeitto, joka oli lähinnä kasvislientä ja muutama itu lillumassa seassa. Kooltaan 1dl.

Siellä tuli kuitenkin taas jälkkärit laskun yhteydessä, tällä kertaa kiivejä.

Jos italialaisia pitsoja hehkutetaan, niin tässä on se pitsamuoto, joka on oikeasti hehkuttamisen arvoista. Nimitettiin kyseiset läskipitsoiksi runsaan täytteen ja paksujen pohjien vuoksi. Näitä myytiin pienissä liikkeissä suoraan tiskin takaa siivuina. Oli siis helppoa napata pitsapala mukaan kesken kaupunkiharhailun. Kyseinen pitsa oli ensimmäinen kokeilu laatuaan, ja löytyi Trasteveren kaupunginosasta. Hintaa tällä massiivisella härpäkkeellä oli kuusi euroa ja sillä olisi ruokkinut parikin suuta (luonnossa pala kooltaan suuren lautasen levyinen). Halvimmillaan läskipitsapaloja sai päälle eurolla.

Trasteveren markkinoilta löytyi myös eurolla säkki maapähkinöitä. Matkan aikana ehti kehittymään pienimuotoinen pakkomielle kyseisiin pähkinöihin kuorineen.

Markkinoilla myytiin muutenkin ihan älyttömästi kuivattuja hedelmiä ja erilaisia pähkinöitä. Tällaisen siemenitupähkinä-rakastajan unelma.

Roasted chestnuts. Taas yksi kokeiluista, joka piti tehdä. Englannissa joulun aikaan oleskellessa on tullut törmättyjä kastanjamyyjiin vähän joka kulmilla ja vähän samanlainen meininki oli Italiassa. Ostettiin muutama grillissä käristetty kastanja ja olipa kummallinen makuelämys. Näytti kotilolta ja maistui jauhoiselta sieneltä, hmm. Täyttävää tavaraa nuo kyllä olivat.

Päiväretki Chiantissa päättyi reissun kalleimpaan ja hienoimpaan, joskin ei ruoaltaan parhaimpaan ravintolaan.

Kokeilin toista firenzeläistä perinneruokaa - Minestrone Toscanoa. Kyseessä on nimensä mukaisesti keitto, mutta se muistuttaa koostumukseltaan enemmän lastenruokamössöä. Vihannekset jätetään tunnistettaviksi paloiksi, mutta tarpeeksi pehmeiksi. Sekaan on pehmennetty vaaleaa leipää murusina. Tästä tuli Italia-reissun ehdoton suosikkiruoka ja söinkin viimeiset neljä päivää pelkkää Toscana-keittoa.

Markkinoita oli tosiaan riittämiin asti Italiassa. Vierailtiin sekä Rooman että Firenzen suurimmilla marketeilla, joista jälkimmäinen oli jopa ahdistava kokemus. Markettia pidettiin joen rannalla eräässä isossa puistossa ja kun markkinakoju-alueelle kerran lähti, niin täytyi harppoa yli kahden kilometrin mittainen matka väen paljoudessa, josta ei päässyt pois ennen kuin koko suoran oli vetänyt päästä päähän. Ahtaista paikoista kärsiville aika tuskainen kokemus.

Siinä missä etiopialainen Kilimanjaro-ravintola vei parhaan ruokapaikan tittelin Roomassa, niin Firenzessä kyseiselle sijalle nousi Il Vegetariano-kasvisravintola. Kyseinen paikka löytyi ihan reissun loppupuolella ja halpojen hintojen lisäksi se oli nimensä mukaisesti kasvis- ja vegaaniruokaa tarjoava. Ruoka maksettiin ensin rahoja keräävälle mummolle, jonka jälkeen saatiin lappu, jossa luki tilaus. Tilaus annettiin keittiötyöntekijälle kouluruokalamaisella tiskillä ja tämä toi aterian suoraan tarjottimelle keittiöstä. Ruoka oli kotiruoka-tyylistä ja todella täyttävää. Söin kaksi päivää toscana-keittoa. Sisätilojen lisäksi oli mahdollisuus ulkona bambumajamaisessa tilassa syömiseen. Lämpölamput lämmittivät kivasti pöytien yllä.

Siitäpä tilaamaan ruokaa, kun joka toinen sana on hakusessa. Englannin puuttuminen ruokalistasta oli usein merkki hyvästä ruokapaikasta.

Minestrone Toscana oli milloin missäkin muodossa. Hämmentävin oli kaalikeitto, jonka keskelle oli lätkäisty kokonainen leipä juustoineen..

Illat päättyivät hotellihuoneisiin ja itse kyhäilemiin iltapaloihin. Voi luumujen ja pähkinöiden juhla-aikaa. Kokonaisuudessaan Italia tarjosi paljon uusia makuelämyksiä, mutta kieltämättä kahdessa viikossa ehti tulla jo ikävä kunnon kasvisruokaa, vaikka keitoista saikin helpotusta tähän asiaan. Nautiskeluun ja herkutteluun Italia on mitä oivin valinta ruoaltaan, mutta henkilökohtaisesti kaipaan lautaselleni enemmän raikasta, tuoretta ja kotiruoankaltaista materiaalia. Isot plussat laajoista vihannesvalikoimista toreilla. Jos reissussa olisi ollut  käytössä oma keittiö, niin koko matka olisi ollut ruokien puolesta aivan erilainen kokemus.