Viikko meni ihan liian nopeasti. Viikossa taas tajusi, kuinka jokin paikkakunta voi olla koti. Kaikki ne kadut ja kulmat on niin tuttuja, että tekee mieli tarttua niihin kiinni eikä päästää minkään vetämään irti. Ehdin tehdä metsäretken, syödä kesän ensimmäisen jäätelön laiturilla, lukea sanoja, jotka jäi takaraivoon pidemmäksikin aikaa sekä vierailla tulevassa kotikommuunissa. Kahvia pihaportailla ja yöllisiä suklaanmutusteluhetkiä keittiönpöydän ääressä. Pyörällä kiitämistä, kädet roskapöntöissä, ruokaa. Ystäviä, jotka on pysyneet, vaikka aika ja asiat onkin yrittäneet väliin. Junan nytkähtäessä liikkeelle tuntui siltä, kuin joku olisi kerännyt kaikki tunteet nyrkin sisälle ja puristanut ne epämukavaksi palloksi rintakehään. Onneksi on mitä odottaa ja pian pääsen pysyvästi aloilleen.

Päivät menee vauhdilla, kun on liikaa kirjoja, tärkeitä ihmisiä ja aurinkoa ulkona. Öisin en saa unta syystä tai toisesta, mutta päivät kiidän eteenpäin vauhdilla. Pohtinut kamalasti menneitä ja aloittanut uuden päiväkirjan. Vahva usko, että tästä keväästä ja kesästä tulee onnistunut.

Missä kuljimme kerran

 Perjantaina oli aika sanoa heipat Bristol-kodille ja lähteä matkustamaan Suomea kohti.

 Matka kesti kokonaisuudessaan 20 tuntia. Vaikka vastassa olikin loskaa ja lunta, niin lämpö oli silti onneksi plussan puolella. 

 Kotona ootti kummastelevat katit

 Iltapäivästä tehtiin eväsretki Vakkariin

 Omakuva löyty sarjakuvakirjan kansien välistä

Tuli ainakin täytettyä teekiintiö aika tehokkaasti. Vakkarin teeltä jatkoin nimittäin Suvin kanssa Kynnykseen teelle. Käväistiin kaupunginteatterilla kattomassa Myrskyluodon Maija ja poikettiin vielä myöhäisillan teelle näytöksen jälkeen. Muistui taas mieleen, että kuinka teatterissa pitäisi yrittää käydä enemmän, kun on vaan niin paljon upeampi kokemus kuin elokuvat. 

Tänään vietän kotisunnuntaita perheen ja elokuvien kanssa. Askartelin veljelle aterian ja nyt yritetään päätyä yhteisymmärrykseen elokuvavalinnan suhteen. Kissat koomaa sohvassa ja mie vaan nautin siitä, että olkkarissa voi olla ilman hupparia ja villasukkia jäätymättä. Suomi-asuntojen pienet ilot!

Halusin vaan kirjottaa, että miten miun iskä on paras iskä. Miten se tekee parasta silkkikeittoa ja ylipäätänsä kaikkia ruokia. Miten se on rento iskä, kun aina kuuntelee kaikki miun oudot tarinat ja vitsailee asioista. Miten se on luonut miun vanhasta huoneesta 70-luvun. Miten se kuuntelee ihan törkeen hyvää musiikkia ja keskustellee miun kanssa kirjoista ja elokuvista. Miten se auttaa sanomalla tsemppaavia asioita, jotka on fiksuja, mutta ei kliseitä. Miten sillä on ollut elämässä rankkoja asioita, mutta silti se on säilyttänyt jonkun nuoruuden ilon ja innon ja osaa olla onnellinen pienistä jutuista. Miten se osaa arvostaa vanhaa ja yksinkertaista. Miten se on vaan ylipäätänsä iskä, josta oon niin onnellinen.

Tämmöstä pitäisi muistaa useamminkin miettiä ja arvostaa.