(Kirsi&tyypit Bristolissa)
Muutama sana tästä päivästä, joka ei ehottomasti oo millään tavalla miun päivä. Aamusta asti satanut kaatamalla vettä ja pilvet vaan lisääntyy taivaalle. Yritin tehdä lähtöä keskustaan ainakin parin tunnin verran, edistyen siihen pisteeseen, että sain repun vietyä eteiseen odottamaan lähtöä. Hain sen kuitenkin äsken pois sieltä ja päätin, että tänään on kotipäivä. Oon tosi nuhanen ja aivastelen jatkuvalla syötöllä. Ollaan napattu joku pöpö, sillä koko talo niiskuttaa. Ei oo taas mahollista, että taudit iskee. Teen kupin teetä, jospa se auttais kurkkukipuun. Hups, kiehuvat teevedet suoraan syliin.
Tällä hetkellä oon kauheen kateellinen teille Suomessa oleville, sillä oon kuullu niin paljon siitä, että kuinka helteistä siel on ja miten kaikki on heittäneet talviturkkejaan ja viettäneet päiviä puistossa ottaen aurinkoa. Joo, ei ihan täällä sellaista. Viime viikonloppuna oli yksi aurinkoinen päivä, jolloin tarkeni vähän vähemmissä vaatteissa. Muuten täällä mennään sadeharmausmeiningeissä ja +13 on se peruslämpötila. Oon joka päivä vienyt tavaroita eteenpäin. A-K:lle lähti sauvasekoittimia ja kuiva-ainekaapin sisältö väheni. Eilen kirpparille kirjoja kassillinen ja ensi viikkoa odotellessa olen kasannut yhden ison kassillisen vaatteita Clothes swappiin vietäväksi. Eilen oli muuten myös aika sanoa hyvästit ensimmäiselle talosta lähtijälle. Josh muutti nimittäin Plymouthiin ja palaa ainoastaan hakemaan tavaroitaan. Oli kummallista, sillä en tiedä milloin taas kohdataan. Joskus tulevaisuudessa kylläkin, mutta se ajankohta on avoinna. Veikkaan, että tästä lähtien heipat alkaa olemaan aika olennainen osa päivää. Eikä ne heipat rajoitu vaan ystäviin vaan pitää alkaa vähitellen tajuamaan, että joissain paikoissa vierailut alkaa myös olemaan viimeisiä kertoja. Vuoden aikana sitä ehtii syntyä jonkinlainen tunneside lähikauppoihin, postiin ja katuihin. Myyjät tunnistaa kasvoista ja bussissa osaa kertoa kuka kuljettajista on se äkäisin ja kuka jaksaa aina heittää vitsiä. Ja miten Stokes Croftilla tulee aina samassa kohtaa vastaan se mies, jonka koira kulkee 50 metriä jäljessä ja miten luontaistuotekaupan myyjä pälyilee aina erikoisesti asiakkaita. Oh life. Minne katosivat päivät?
Final Countdown:
Englanti 19 päivää
Bristol 13 päivää
Lontoo 6 päivää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti