Salisbury

22.5.2013 @ Filton Abbey Wood

Kesäloman ensimmäinen päivä. Takana on hullu yö painajaisten parissa. Näin yhden suuren kokoelman painajaisia peräjälkeen. Ensin heikoilla jäillä taiteilua ja veden alle vajoamista Kuokkalan sillan alla, sitten vankilatuomiota ja lopuksi kokonainen Jurassic Park-leffa, jossa pääosaa näyteltiin minä ja ystävät. 

Eiliset suunnitelmat matkasta paikkaan X kuoli aika pian, mutta tänään mulla oli aamusta lähtien hullu fiilis, että nyt jonnekin. Niinpä pakkasin leivät ja vesipullot reppuun ja tulin juna-asemalle leikkimään lippuautomaatilla. Päämäärästä ei tietoa ja katoin vähän hinnan mukaan minne pääsis halvimmalla. Edestakainen matka Salisburyyn ei ollut mikään halvin (£20), mutta jostain syystä se tuntu huutavan miun nimeä. Tässä vaiheessa voidaan taas miettiä, että kannattaako tuollaista summaa pistää junalippuihin, kun rahat on niin vähissä, mutta sanoisin, että joo. Maksan siitä, että miulle jää ne muistot. Jotain mitä muistella sitten joskus. Tuskin vanhana muistelee sitä, kuinka rahat oli vähissä ja ei saanut joka päivä sitä parhainta ruokaa tai että jäi muutamat menot välistä. Veikkaan, että siinä vaiheessa tuo matka on jotain paljon arvokkaampaa. 

Junan pitäis tulla kohta ja ootan innolla. On mennyt hetki siitä, että oon viimeks matkannut raiteita pitkin brittilässä. Tuonne kestää puolitoista tuntia eli samalla ehtii hyvin katsella maisemiakin. Pysähdyksiä taisi olla ainakin viisi ennen määränpäätä. Soittimessa Cats in the Cradle ja taidanpa olla ainoa junaan astuva, joka ei ole puvussa ja kanna kädessään salkkua. 

Pysähdyttiin just Temple Meadsin asemalla. Nyt on kyllä oikeasti aika jännät fiilikset. Mulla ei oo minkäänlaista havaintoa siitä mihin ja millaseen paikkaan oon päätymässä. En oo koskaan ennen vaan hypännyt junaan ja ajanut sillä jonnekin. Oon aina halunnut tehdä jotain tällästä ja nyt tarjoutu oikeesti ekaa kertaa kunnon mahdollisuus, kun mua ei oo velvoitettu olemaan missään tai tekemään mitään seuraavaan muutamaan viikkoon. Oon tekemässä vaan päivän reissun tuonne, mutta ihan siltä varalta, että jokin menee pieleen ja joudun jäämään yön ylitse, niin ei ainakaan huomisen kiireet ahdista. 

Mitähän hittoa nyt tapahtuu? Lähdettiin samaan suuntaan mistä tultiinkin. Ei voi olla nyt oikea suunta. Olisko mun pitänyt vaihtaa junaa? 

Huhhu, ihan oikea juna ja suunta. Alko näyttää tutulle heti kun lähettiin muutama kilsa Temple Meadsilta pois päin. Oli niin paljon vihreitä nummia (missä nyt ei olisi..) ja vanhoja rakennuksia, että ei voinut olla muu kuin Bath kyseessä. Konnari kävi kattoo lipunkin, joten voi taas huokaista helpotuksesta. Tajusin, että tästä eteenpäin kaikki tällä reitillä on uutta. En oo ennen matkustanut tänne suuntaan, pidemmälle kuin Bathiin.

Voi kun olis kamera, vaikka junan ikkunan läpi tuskin hyviä kuvia tuliskaan. Yritän imeä kaikkea tuolla lasin toisella puolella viilettävää verkkokalvoille ja säilöä sitä muistin perukoille. 

Niin älyttömän paljon vihreyttä. Pieniä kyliä lampineen. Kukkapeltoja. Laikukkaita lehmiä makoilemassa. Pieni saari täynnä vauvalampaita! Ja aina vaan junan vierellä seuraava joki. Näyttää melkein liian idylliselle.

Bradford-on-Avon. Pysähdyttiin taas. Oon jo ehtinyt syömään mun eväsleivät näin alkuvaiheessa matkaa. Tajusin, että mulla ei ole puhelimessa puheaikaa ja kukaan ei tiiä missä oon. Toisaalta tosi vapauttava tunne olla irti kaikesta. Junakärry myy kahvia ja mies kulkee ison roskapussin kanssa perässä keräillen roskia penkeiltä. Ladies and Gentleman, any hot drinks or cold drinks, chocolate bars, wine? Ollaan edetty ja joki on kadonnut, se ei kulje enää junan vieressä. On vähän synkkä ilma ja tämän hetkiset maisemat poikkeaa aika paljon aiemmasta. Trowbridge. Tällä hetkellä lähinnä tehtaita, ränsistyneitä taloja ja työmiehiä haalareissaan. Tästä paikasta jää mieleen punatiiliset talot. Pelkästään punatiilisiä taloja. Kaivinkoneita.

Oonko seonnut vai oliko yhdellä vuorella/rinteellä just valkoinen hevosenmuotoinen kuvio. Sellainen ihan mielettömän kokoinen? Pysähdyksiä tulee koko ajan. Westburyssä nyt. Aika on liitänyt jotenkin eteenpäin tosi nopeesti. Musta oon istunut tässä muutaman minuutin, mutta eka tunti on ehtinyt jo kummasti hujahtaa eteenpäin. En tiiä yhtään paljon mulla on rahaa jälellä, enkä sitä kyllä tarvitsekaan, kunhan saan jotain pientä syötävää illemmasta. Jep. Se todellakin on iso valkoinen hevoskuvio tuolla rinteessä.

The Next Station is Warminster. 

Ei oo paljon sanottavaa näistä ohivilisevistä pikkuasemista. Kaikki näyttää toistensa klooneilta ja muutamat sata metriä niiden jälkeen alkaa aina automyymälöiden tai työmaiden valtakunta. Paitsi tällä kertaa paikan nimenmukaisesti tuolla on joku alue täynnä armeijan autoja ja kalustoa. 

Mun vastapäätä istuva tyyppi pureskelee kynsiään ja hymyilee yksinään älypuhelimelleen. Sen pöydällä oleva lippu sanoo myös Salisbury. Ollaan siis samalla matkalla. Ainakaan en nyt kaiken järjen mukaan pääse unohtumaan junaan liian pitkäksi aikaa ja päädy Portsmouthiin asti, joka on siis pääteasema. Juna kulje nopeampaa kuin jahtaavat sadepilvet.

Taitaa olla taas aika pistää vähitellen reppu kasaan. 14 minuuttia Salisburyyn. Jännittää.

@ Home

Kotona yhtä Salisbury-päivää rikkaampana. Mitä osaisinkaan kertoa? Paikkana Salisbury oli oikein mukava ja just sopivankokoinen, että sen pystyi hyvin kävelemään lyhyelläkin ajalla lävitse. Asemalta ei ollut vaikeuksia löytää keskustaan ja paikkoihin, kun joka puolella oli tieviittoja osoittamassa suuntia. Heti aseman ulkopuolella törmäsin myös bussiin, joka olisi vienyt Stonehengelle (joka oli siis lähistöllä), mutta oli sen verran riistoa sen bussilipun hinta, että jääköön toiseen kertaan. Eikä minua suoraan sanottuna niin paljon se kiviasetelma edes kiinnosta.

Kadut oli suloisen pieniä, ei suurta ihmisruuhkaa eikä missään näkynyt suuria kauppakeskuksia tai muutenkaan mitenkään erityisen paljon isompien ketjujen liikkeitä, mikä oli positiivinen yllätys. Kahviloissa nyt tuli vastaan Costat, Nerot ja Rouget, mutta muuten ihanan paljon pieniä kirjakauppoja, karkkipuoteja, leluliikkeitä ja ompelutarvikemyymälöitä. Tuli mieleen, että tämän täytyy olla vähän niinkuin Englannin Savonlinna. Ei liikaa väkeä ja sellainen pieni ja kompakti paketti, josta kumminkin löytyy kaikenlaista. 

Kävelin ympäriinsä, ristiin rastiin katuja ja kulmia. Joen vieressä oli pieni puistoalue ja ihmiset oli pikniköimässä, vaikka olikin taas hieman viileää auringonpaisteesta huolimatta. Kyltit mainostivat koko ajan katedraalia, joten päätin käydä katsastamassa sen. Samaan ideaan oli päätynyt myös aika moni muu - sinnekö ne kaikki ihmiset olivat kaduilta menneet? Saksalainen opiskelijaryhmä opettajineen tungeksi paikan pihalla, valmiina syömään eväitä ja kirjoittamaan postikortteja. Kiersin alueen nopeasti ympäri ja kurkkasin sisälle. Upee rakennushan se oli, mutta jotenkin tämän vaihdon aikana on ehtinyt jo jotenkin turtua noihin tietynlaisiin rakennelmiin. Kaikki näyttävät suhteellisen samanlaisille miun silmissä. Onneksi jatkoin matkaa katedraalin takaa avautuvalle portille ja pienelle kujalle. Sieltä löytyi nimittäin ihan mieletön paikka. Joen kummallakin puolella oli semmoisia suloisia englantilaisia mökkejä, joiden pihoissa kasvoi hirmuisesti värikkäitä kukkia ja oli puita ja pensaita, kuin jossain viidakossa. Joen pohja oli vihreä jostain heinästä, joka huojui virran viedessä ja se näytti auringossa aika satumaiselle. Miuta oikeasti itketti hetken seisoessa siinä kivisellä sillalla ja katsellessa eessä avautuvaa maisemaa. Tää on kaunein paikka, jonka oon koskaan nähnyt. Teki mieli jäädä siihen. 

(Tämän merkinnän kuvat taas kerran Googlen kuvahaun kautta, lukuunottamatta muutamaa ensimmäistä)

Lopun päivää pyörin pitkin ja poikin. Söin kasvissushia ja luin tovin kirjaa paikallisessa kirjastossa. Täytyy olla hullu matkustaakseen toiselle paikkakunnalle ja päätyäkseen kirjastoon. Kylmentynyt ilma ei kuitenkaan houkutellut istumaan enää pihalla, joten mikäs sen oivempi paikka viettää aikaa. Juna lähti kotiin ajallaan ja nukuin tyytyväisenä, kuola poskella koko matkan kotiin. Bristolissa miut toivotti tervetulleeksi paljon lämpimämpi ilma. Tästä se kesä alkaa. Saa nähdä millaisia seikkailuja mie vielä keksin.