Suunnitelmat muuttuu nopeasti, kun terveys menee. Miun piti olla nyt Ventojen kanssa Lontoossa tämä viikonloppu. Perjantaina kun olin saattamassa kyseisiä tyyppejä bussiin, alkoi mennä vähän kaikki vinoon. Ensinnäkin puolet porukasta kärsi oksennustaudista, toisekseen bussi ei tullut jonkun onnettomuuden takia kohtaan. Lähdettiin etsimään NHS:n Walk-In lääkäriasemaa, jossa venailin mukana. Olin jostain syystä varma, että ei miulle tartu mitkään taudit, kun aika harvoin sairastan tarttuvia tauteja ylipäätään. Lääkärireissun jälkeen yritin hankkia niille hotellia huonoin tuloksin. Päädyttiin palaamaan Travelodgeen, jossa olivat alunperinkin olleet ja saivat ylihinnoitellun huoneen ja pääsivät lepäämään. Menin yksin elokuviin. Katsomaan The Great Gatsbyn. Odotukset oli aika suuret, sillä kyseinen teos oli kirjana joskus miun lemppareita. Eikä ollut pettymys. Vaikka yllättäen tuli aika vahvasti Romeo&Julia mieleen, mikä ei sinäänsä yllätä, kun oli samalta ohjaajalta, samaa näyttelijäpoppoota ja musiikit nykyaikaisia, vaikka pohjautuikin 1920-lukuun. Tykkäsin silti kovasti. Carey Mulligan on aivan ihana ja päättyi yllättäen kyyneliin pimeässä salissa.
Illalla lähdettiin kämppisten kanssa jonkun espanjalaisen tytön synttäribileisiin toiselle puolelle Bristolia. Päädyttiin jollekin suurelle aukiolle, jossa oli erivärisiä telttoja ja psykedeelistä musiikkia. Pyörittiin tovi ja jatkettiin matkaa Hotwellsiin, jonne käveltiinkin aika pitkä matka. Lopulta perillä ja ehdittiin olla muutama minuutti. Joku yritti tehdä tuttavuutta hehkuttamalla miulle The Killing-nimistä sarjaa, joka oli kuulemma suomalaisten parasta antia tv-ohjelmista. Myöhemmin selvisi kyseessä olevan tanskalainen vai norjalainen sarja. Joku muu kuitenkin kuin suomalainen. Saksalainen tyyppi maksoi meijät taksilla keskustaan ja päädyttiin maan alle tanssimaan:
Eilinen oli yhtä tuskaa. Ei tullut krapulaa (tai saattoi sekin siinä lisäksi painaa), mutta tähän astisen elämän pahin oksennustauti. Kaikki mitä yritin juoda tai syödä tuli samantien ulos. Kuume nousi puolessa tunnissa 39-asteeseen ja tärisin sängyssä sydämen hakatessa liian nopeasti. Melkein olin varma, että kuolen yksinään kenenkään tietämättä mitä tapahtui. Kämppikset oli kadulla reiveissä, missasin senkin hauskuuden. Tänään elämä taitaa voittaa, vaikka edelleenkään mikään ei mene alas. Tajusin kuinka paljon pelkään kuolevani yksinään. Pahin pelko mitä olla voikaan.
Tajusinpa juuri myös, että tänään on 19.5. Muille se merkkaa Suomessa helluntaita, mut miulle se merkkaa sitä, että tasan neljä viikkoa Brittilää jäljellä. Paljon muuttunut ja paljon muuttumassa kuukaudenkin päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti