Musta tuntuu, että viime aikoina on tapahtunut ihan kummia. Miun kauan toivomat ja unelmoimat asiat on alkaneet toteutumaan. Pienet haaveet ja isommatkin. Tuntuu jatkuvasti siltä, että sata perhosta lentelisi mahassa ja nauru kuplii jostain syvältä esiin. Huomaan käveleväni yksinään kadulla ja hymyileväni, kun mietin pääni sisällä tulevia kuukausia eteenpäin. Nyt uusin ihme on mihinkäs muuhunkaan kuin matkustamiseen liittyvä. Pohditaanpas minne oon halunnut aina matkustaa jos Englantia ei lasketa? Amsterdamiin.
Pari päivää sitten UWE ilmoitti, että freshereille järjestetään marraskuun alussa reissu juuri sinne. Pohdittiin Iidan kanssa pitäisikö hypätä mukaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että voitaisiin tehdä sama reissu ominpäinkin. Megabus vie Damiin £25/suunta. Ei todellakaan paha ja tuota mahdollisuutta en jätä käyttämättä. Joten pidennetty viikonloppu Amsterdamissa on ehkä edessä ennen joulua. Mie en tajua.
Sen lisäksi miusta tuntuu, että se tunnollinen opiskelu tulee olemaan vähän hankalampaa kuin alussa kuvittelin. Oon nimittäin löytänyt jo aivan liikaa kahviloita, ravintoloita, baareja, ruokapaikkoja, graffittiseiniä, katutaidepaikkoja ja ties mitä muuta. Kämppisten kanssa jutellaan ihan ihme asioista ja sanakirja on kovassa käytössä. Ei kukaan ole opettanut mulle sanastoa, joka käsittäisi F1:sen tai skottivaatteiden nimityksiä.
Samalla toivon päivien menevän nopeasti, mutta samalla tää on parasta aikaa ikuisuuksiin. Muut aloittelee opintojaan tavalliseen tapaansa, mie oon jotenkin ulkopuolinen, mutta iloinen siitä, että saan vielä hetken aikaa olla. Muut on kiinni jossain tavallisessa ja arjessaan, mie en kuulu minnekään, oon vielä välimaastossa hetken. Mulla ei ole virallista kotiosoitetta missään. Mulla ei myöskään ole mitään käsityksiä mitä teen huomenna, viikon päästä saatika kuukauden. Jotain suuntaa tiedän, mutta en mitään tarkempaa. Ensimmäistä kertaa elämässä kaikki on oikeasti näin auki, mutta se tuntuu kivalle.
Lopuksi vielä maininta päivän leffasta, True Grit - Kova kuin kivi
Suostuin katsomaan Janin kanssa länkkärin, vaikka yleensä keskittyminen ei riitä kyseisen lajin edustajiin. Tällä kertaa mielenkiinnon herätti kuitenkin vähän erilaisempi juoni. Päähenkilönä oli nimittäin 14-vuotias tyttö, joka lähtee kostamaan isänsä murhaa. Tää oli ihan viihdyttävä tapaus.
"Muut aloittelee opintojaan tavalliseen tapaansa, mie oon jotenkin ulkopuolinen, mutta iloinen siitä, että saan vielä hetken aikaa olla. Muut on kiinni jossain tavallisessa ja arjessaan, mie en kuulu minnekään, oon vielä välimaastossa hetken." Mulla on aivan täysin samanlaisia ajatuksia! Oon pari kertaa pyörähtänyt tällä viikolla yliopistolla, ja tuntuu ihan hassulta, että pian ei enää elä sitä samaa arkea. Vielä reilun viikon ajan tätä pidennettyä kesäarkea töiden merkeissä, kavereiden näkemistä ja sitten lentokoneeseen kohti tuntematonta :)
VastaaPoistaP.S. En päässy sinne lähtöorientaatioon töiden takia, mutta aika hyvin mulla on tarpeelliset infot kasassa.
Juu :) Nyt tuntuu kyllä suhteellisen vähän enää paniikinomaiselta (tai sit se iskee tossa lauantaina illasta, kun sunnuntaina lähen Helsinkiä kohti). Mikäs päivä sulla lähtee lento, oonko kysyny?
VastaaPoistaKohta on venailtu tarpeeks! Ihan hassua :D
Mulla lähtee lento ens viikon perjantaina :)
VastaaPoista