Aikamatka

 Ennen Lontoota pyörin hetken Tampereella. Kävin Gopalissa teellä ja tallustelin pitkin keskustaa.

 22.05-07.15 Stanstedin kentällä. Tähän astisen elämän pisimmät tunnit ja epätoivoiset hetket, kun yhdestäkään kahvilasta saatika kaupasta ei löytynyt mitään kunnollista syömistä. Menin niin sekasin, että ostin Marmitea (jota oon aina tietoisesti vihannu) ja kuvittelin, että nälässä se menis ruisleivän päällä. Oksennuksen pidättelyksi ja kakomiseksi sekin homma johti ja Josh sai lentokenttätuliaiseks ton putelin.

 Kolmesta viiteen istuin teellä. Nukahdin istualleen tuo kuppi käteen ja säpsähdin siihen, että oon kaatumassa tee kädessä lattialle tuolilta.

 Vihdoin Lontoo. Satoi ja oli harmaata. Väsytti niin, että en tajunnut mitä ympärillä tapahtuu. Päädyin ostamaan jotain juoksemislehtiä(?!).

 Iltapäivällä vihdoin rakas Bristol. Piti hetken aikaa ihan pysähtyä olemaan, kun vastassa oli kevääntuoksua, vihreää nurtsia, linnunlaulua auringonpaisteella ja ensimmäiset päivänkakkarat. Ihan kuin olis siirtyny aikakoneella toukokuuhun. Ei satanut edes vettä.

 Jokainen tuttu kulma ja kohta. Oletin, että olis harmittanu tulla tänne, mutta miulla olikin ollu näköjään ikävä.

Kämpillä ootti lisää yllätyksiä. Enkeli nimeltä Iida oli täyttäny mun ruokakaapin ja jättänyt muutenkin yllätyksiä pitkin asuntoa. Kiitos, oon sanaton ja kiitollisuudenveloissa tästä! Eikä meijän keittiö oo muuten varmaan koskaan ollut noin siisti.