Kokemusnarkomaanius

Kuvasarja kertokoon, että tylsää on.

Miulla on menossa joku ihmeellinen vaihe, että en osais olla yhtään paikallaan vaikka kuinka väsyttäis. Tänään väsytti niin paljon, että en päässyt luennolle asti. Kävin kuitenkin juoksemassa, jonka jälkeen yllätys yllätys väsytti vielä enemmän. Oon kehitellyt hirmuset suunnitelmat kalenteriin. On elokuvia, ystäviä, teatteria, keikkoja, matkoja, urheilua, kouluhommia. Miulla on suunnitelmat pään sisällä jo syksylle asti. Kesästä ei puhettakaan, se on varsinkin täynnä kaikkea kivaa. Alkaa vaan pikkuhiljaa taas lähteä vähän käsistä tää meneminen ja tekeminen. Miulla on ollu aina jossain vaiheessa vuotta hirmunen hinku tehä vaikka mitä. Yleensä se näkyy siinä, että haalin uusia harrastuksia. Pelkästään Joensuussa oon jo ehtinyt olemaan jazz-tanssitunneilla, useilla joogatunneilla, salilla, spinningissä, erilaisissa järjestöhommissa ja millon keksin alkaa maalaamaan tauluja ja millon miulle tulee hillitön hinku ostaa jotain pelejä ja alkaa pelailemaan niitä. Sitten menee parista kuukaudesta puoleen vuoteen ja toteankin, et ei tää ollu niin jännää ja hylkään koko homman. 

Kaikkein kivointa on just tehä jotain, mitä ei oo aiemmin tehny. Haluun tietää ja kokeilla kaikenlaista ja en osaa oikeestaan kauheesti rauhottua, koska pelottaa, että aika menee hukkaan. Jooga on auttanut miuta jonkun verran siinä, että opin pysähtymään ja rauhottumaan. Mutta sekin kestää vaan sen ohjatun joogasession verran ja sit olisin taas viilettämässä jonnekin. Eikä puhettakaan, että osaisin pysähtyä joogailemaan yksin kotona. Tartten sen ryhmän siihen vierelle, että oon tavallaan pakotettu keskittymään ja pysähtymään. Kummasti tää tekeminen rajautuu kuitenkin vapaa-ajan hommiin. Jos on kyseessä joku koulutyö, niin sitä osaan vältellä kyllä vaikka kuinka kauan. 

Just nyt mulla ei oo mitään erityistä, mut yritän koko ajan keksiä mitä tehdä, koska mulla on tylsää. 

Jos ottais uudeks haasteeks opetella olemaan ja pysähtymään, ennen kun makaa taas pakotetusti sängyssä, kun kroppa ja pää ei enää kestä jatkuvaa vaeltelua ja poukkoilua minne sattuu.