Lauantain pikniköintiä ja Suspension Bridge

Tänään mulla oli ekaa kertaa vähän pahempi väsymys ja krapula Bristolissa ollessa. Syy löytyy eilisistä treffeistä, jotka oli myöskin ensimmäiset Englanti-treffailut. Ilta meni The Cider Press-nimisessä pubissa Gloucester Roadilla. Ensin ideana oli mennä yhteen Robin Hoods Retreat-pubiin, mutta se oli tupaten täynnä, joten mentiinkin tuonne toiseen. Osottautui mukavaksi paikaksi. Opin myös sen, että ei oo ihan sama asia juoda kolmea pinttiä siideriä kuin kolmea Suomen tuopillista siideriä. Päädyinkin olemaan aika nauravainen ja hekottelemaan kämppisten huoneen ovelle, että mie oon vahingossa humalassa. Aamulla olo oli sen mukainen, että olisi juonut kolmen pintin sijaan viisi viinipulloa. Istua kyhjötin aamupäivän tärähtäneenä liian isossa hupparissa ja tilailin koulukirjoja ebaysta. En jaksanut tehdä kunnon aamupalaa edes. J toi miulle kaupasta kaksi pussia tämmöisiä:

 Iida  tuli onneks sitten iltapäivästä meille ja lähdettiin ettii S:n ja J:n suosittelemaa lähipuistoa. Ei kuitenkaan ikinä löydetty sinne vaan törmättiin manaajalapseen, joka tuijotti ikkunasta meitä tosi pahasti. Ajoin myös tosi hitaalla vauhdilla suoraan jalkakäytävän pensasaitaan/pusikkoon pyörällä. Vähän väsynyttä. Lopulta linnoittauduttiin tämmöiselle viheralueelle.

 Meijän eväät näytti tältä. Sipuliperunapiirasta, sipulisipsuja, ällöttäviä toukkakarkkeja, siideriä (2 kpl hintaan £2.5) ja omenapiirakkaa.

 Ufosipulisipsit oli herkullisia, vaikka maistuikin jotenkin viinietikalle.

 Omenapiirakkaa ja pummihanskat.

 Osui kohdalle hirmuisen pelottava kirkko hautausmaineen.

 Iidalla oli hinku etsiä miulle tulevaisuuden kotia - tässä yksi vuokrattavista vaihtoehdoista. 

 Suunnistus alkoi tuottaa tulosta ja alettiin lähestyä Suspension Bridgeä. Ei ehkä ihan fiksu idea mennä sinne ekaa kertaa just illalla ja pimeällä, mutta kun tahdottiin nähdä se valaistuna. Matkalla tuli vastaan ainakin kolme kettua, joista yksi kaiveli ihan innoissaan jotain roskapussia ja söi sieltä iltapalaa.

 Olin sanaton. Harmittaa, kun kuvat ei pysty välittämään sitä tunnetta mikä tuli, kun käveli tuon ylitse. Alas oli liian pitkä matka ja näkymä Bristolin ylitse oli vaan jotain ihan älytöntä. Monet muutkin oli tulleet katsomaan siltaa just illalla.

 Bristol sillalta katsottuna. 

 Hyvä ettei voida koskaan oikeastaan eksyä, kun Iidan kännykkä näyttää kartan ja reitit. Ei mun muistaakseni kuitenkaan oltu tänään keskellä jokea vai oltiinko?